sunnuntai 26. syyskuuta 2010

elama alkaa asettautua raiteilleen

Perjantaina saimme kuulla projektimme tyontekijalta Haddylta etta harjoitteluumme liittyvat asiat alkavat olee jarjestyksessa. Tosin raha-asiat ovat vissiin edelleen auki. Menimmekin sitten aamupaivasta sairaalalle ja tutustuimme hiv/aids klinikan toimintaan, jossa olemme nyt ainakin seuraavat kaksi viikkoa. Tarkkaa tietoa mita teemme siella ei ole, mutta ehka sekin selviaa ensi viikon aikana. Ainakin klinikalla on sosiaalityota, joten hyodymme varmastikin siella olosta.

Muutamana edelllisena paivana taalla on ollut erittain lammin ja kostea, ja yolla ei oikein ole saanut nukutuksi, kun koko ajan hikoilee ja on litimarka. Kavimme eilen rannalla ja saimme hetkessa seuraksemme useamman paikallisen pojan. Hieman arsyttavaa oli kun ei saanut olla hetkeakaan rauhassa.

Tanaan olemme muutaman gambialaisen tyton luona tekemassa paikallista ruokaa, chicken yassaa, johon laitetaan kanaa (mustapippuri, sinappi, viinietikkaa, limea), sipulia, porkanaa, perunaa, paikallisia muita kasviksia. Kanat hoyrytettaan ja sen jalkeen friteerataan. Riisi hoyrytetaan. Ruoanlaitto on taalla useamman tunnin urakka. Aamulla naiset kayvat torilla ja ostavat tarvittavast aineet ruokaan. Jaakaappeja ei juuri kellaan ole. Torilta tultuaan naiset ja tytot alkavat valmistamaabn ruokaa. Aluksi riisista nypitaan huonot jyvat ja roskat pois ja huuhdellaan riisit. Sen jalkeen maustetaan kana ja aletaan pilkkoa kasviksia. Ruoka tehdaan avotulella tai hillilla ulkona tai ulkorakennuksessa. Puut ovat talla hetkella kosteita sadekauden takia, joten tulen tekeminen on vaikeampaa ja ruoan valmistus kestaa pidempaan. Ruoka on yleensa ollut ihan hyvaa, mutta hieman erilaisen makuista. Kalaa ja kanaa kaytettaan useimmiten ja riisi on yleisesti lisukkeena. Jokaisessa ruoassa on chilia, mutta onneksi mitaan pahempaa ihottumaa tai muuta ei ole tullut, koska paprikaa ei kuitenkaan kayteta.

Nyt palaan ruoanlaiton pariin ja tutustumaan kaikkiin ihmisiin keta tanne on saapunut. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti